Vuosi on ehtinyt vierähtää ja kaikenlaista on tapahtunut.
|
Dille kouluratsastus kilpailuissa |
|
Dille ja totinen ratsastaja |
Kaksi viikkoa sitten sunnuntaina osallistuimme Dillen kanssa 6 vuoden tauon jälkeen kouluratsastuksen seurakisoihin Rauhalassa. Hiukan oli jännitystä ilmassa, mutta suoriuduimme radasta kunnialla ja jalatkin toistaiseksi ehjät. Dillen vasemman etujalan jänteen kanssa ollaan taisteltu viimeiset kuusi vuotta. Maaliskuussa jalan rengasside katkaistiin ja kesä meni kuntoutuksen merkeissä. Nyt mennään päivä kerrallaan, nauttien jokaisesta ratsastus kerrasta. Huomenna olisi tarkoitus lähteä Mäntsälään seurakisoihin.
|
Billy, tiukka käännös ja rimaa hipoen |
|
Billy |
|
Billy |
Billyn kanssa ollaan kisattu melko aktiivisesti koko vuosi. Osallistuttiin agilityn SM-kisoihin Oulussa ja MM-karsintoihin Jyväskylässä, oikein nättejä ratoja tehtiin mutta ajat eivät rittäneet. Koti matkalla Oulusta pysähdyttiin Tampereelle, jossa Billyä odotti hurmaava Mila. Elokuun puolessa päivän valon näkivät Eetu ja Ebba. Viime viikonloppuna käytiin kaksikkoa tapaamassa Ylöjärvellä.
|
Ansometsän Haumea "Ebba" |
|
Ansometsän Makemake "Eetu" |
|
Ebba, Mila, Eetu ja Alex |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti