maanantai 30. kesäkuuta 2014

Koti matkalla...

Rovaniemen reissu on loppusuoralla, paljon tuli nähtyä ja koettua! :)

Lauantaina kisapaikan parkkipaikalla törmäsimme heti ensimmäisenä kolmeen poroon, Lucashan ne tietenkin ensimmäisenä huomasi :) (ja olihan niitä parkkipaikkojakin vaikka kuinka paljon hallin takana) Ennen minien vuoroa, ehdimme näkemään monia hienoja, maksi ja medi koirakoiden suorituksia sekä tietenkin myös joulupukin. Joulupukista varsinkin Lucas oli hyvin innokas, Alexin mielestä joulupukki oli melko pelottava.

Minien vuoro tuli vasta puolen päivän jälkeen, hyppyrata oli mukava juoksurata. Billyllä oli vire kohdillaan, itse en ollut ihan niin päättäväinen kun olin suunnitellut. Ensimmäinen rima tuli alas ja esteen nro 16 jälkeen Billy irtosi tosi hienosti väärälle esteelle :( Irtoaminen oli hieno, toki pikkasen väärässä paikassa tällä kertaa ;) Tosi hienoja suorituksia tuli monelle. Agilityrata minien osalta oli vuorossa vasta klo 21 jälkeen. Tällä radalla meillä oli sama ongelma kuin viime vuoden karsinnoissa. Olin itse tosi päättäväinen ja ohjasin raivokkaasti, jonka seurauksena Billyn vire nousi kattoon ja kontakteista ei ollut tietoakaan. Lisäksi näin sivu silmällä puomin mielettömän loikan, jonka jälkeen olin totaalisen myöhässä seuraavalle esteelle ja sitten oltiin Billyn kanssa ihan solmussa. Ainoa mikä harmittaa, että sama ongelma oli todellakin jo viime vuonna, mutta en ole vuoden aikana puuttunut itse ongelmaan. Kontakteja on vuoden mittaan treenattu, mutta kun niitä olisi pitänyt treenata semmosella raivolla joka nostaa koiran vireen. Ongelma on siinä, että kun minä olen rauhallinen niin koira tekee hyvät kontaktit, mutta silloin tiukan paikan tullen koira helposti menee väärälle esteelle, eikä vauhti ole se paras mihin koira pystyy. Tässä olisi nyt tekemistä ensi vuodella;) Tämän vuoden karsintojen lopputulos oli kumminkin se, että emme päässeet jatkoon sunnuntaille. Ensi vuonna uudelleen paremmalla onnella :)


Sunnuntai päivän päätimme viettää lasten ehdoilla :) Aamulenkin ja aamupalan jälkeen suuntasimme kohti joulupukin pajaa Napapirille. Lasten mielestä joulupukin tapaaminen oli hyvinkin jännää hetki, varsinkin kun joulupukki, kuultuaan kotikuntamme, osasi hienosti arvata missä kylässä asumme. Mikä parasta nyt on ensi vuoden joulukortti, tilausta vaille valmis. Lucas pääsi leikkipuistoon purkaamaan energiaa ja myönnetään kyllä me käytiin vähän shoppailemassakin.


Sää oli mitä mainoin, joten kun Alex nukkui päikkäreitä kiivettiin Lucaksen ja Billyn kanssa hiihtokeskuksen mäkiä pitkin ylös ja alas. Aivan mahtavat maisemat, kuviakin otettiin Lucaksen kanssa urakalla :)

Karsintojakin toki seurattiin päivän mittaan netistä ja iltapäivällä käytiin vielä kisapaikallakin. Todella jännittävät kisat olivat loppuun asti! :D Oikein paljon ONNEA uudelle hienolle MM-joukkueelle!! ;) Olette todella taitavia ja oikein paljon TSEMPPIÄ tuleviin arvokisoihin :)



Tänä aamuna Toyotan nokka käännettiin kohti etelää ja autossa tämä päivä pitkälti on vietetty :) Oikein mukava reissu tuli tehtyä, nähtiin ne tärkeimmät joulupukki, porot ja hienoja koirakoita sekä säätkin suosi ;D

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Terveisiä Rovaniemeltä :)

Billy aamulenkillä Viitasaarella
Aamulla jatkettiin reissua Rovaniemelle, ajomatka sujui suhteellisen mukavasti. Jonkun verran murhaisia oli pikku poikien housuissa, mutta muuten kaikki sujui kivasti. Paikalle tultaessa odotti pieni ongelma, meidän mökkivaraus oli merkattu heinäkuulle heidän järjestelmässään. Mutta pysyimme kovana ja saimme onneksi mökin. Mökki on oikein tilava ja siisti. Purettiin tavarat ja käytiin katsomassa kisapaikkaa sekä koiran ilmoitus tuli tehtyä. Kisapaikan lähellä on vähän huonosti parkkipaikkoja, joten päädyttiin pystyttämään päiväteltta.

Illalla syötiin, pelattiin ja saunottiin.
Alex Viitasaarella





torstai 26. kesäkuuta 2014

Rovaniemen matka aloitettu :)

Aamupäivällä siivottiin talli ja laitettiin heinät valmiiksi iltaa varten. Hevoset ja muutama koira jää miesten vastuulle meidän Rovaniemen reissun ajaksi. Meira ja Ari ovat luvanneet tulla miesten avuksi hoitamaan hevosia viikonloppuna :)

Iltapäivällä pakattiin auto valmiiksi ja päästiin matkaan, Lucas, Alex, äitini Anne, Kiki (Annen sisko), Billy ja minä. Matka alkoi pelottavasti, kun matkan varrelle osui muutama liikenneonnettomuus, mutta päästiin onneksi hyvin ohitse.

Pienimmät matkalaiset Alex ja Lucas ennen lähtöä

Suhteellisen hyvin on matka tähän asti sujunut näiden pikku matkalaisten kanssa. Tänään ajetaan Viitasaarella jossa yövytään ja aamulla jatketaan matkaa Rovaniemelle.

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Pyykkiä ja pakkausta alkuviikon teema...

Suurin osa alkuviikosta on mennyt pyykkien ja pakkailun merkeissä tai ainakin niitä miettien :) Huomenna olisi tarkoitus suunnata nokka kohti Pohjois-Suomea, päämääränä on Rovaniemi ja siellä kisattavat agilityn MM-karsinnat. Toki pikku pojat pääsevät mukaan reissuun, joten joulupukkiakin on tarkoitus käydä tervehtimässä :)

Dille
 Alkuviikolla olen tietenkin viettänyt laatuaikaa niin hevosten kun koirienkin kanssa ;)
Dillen kanssa ratsastin maanantaina ja tänään kentällä. Eilen käytiin mastossa spurttailemassa sekä nauttimassa luonnosta. Dillen kunnon kohotus on vihdoinkin oikeasti päässyt alkuun, suur kiitos Linalle joka on auttanut minua Dillen liikutuksen kanssa. Eihän tätä kunnon kohotusta ole yritetty kuin kohta vuoden verran. Nyt vaan kaikki peukalot ja varpaat pystyyn, että jalka kestää.
Dille

Ensimmäisen kerran vasemman etujalan ulkoinen koukistaja jänne alkoi oireilemaan, muistakseni vuonna 2010. Dille lepäili puoli vuotta, jonka jälkeen aloitettiin varovasti kuntoutus, mutta luultavasti kumminkin liian nopeasti koska muutaman kuukauden jälkeen jalka alkoi uudelleen oireilemaan. Sama jalka, mutta tällä kertaa eri kohta jänteestä oli vaurioitunut. Päädyttiin tässä vaiheessa Dillen astutukseen ja pitkään taukoon, jotta jalka saisi parantua rauhassa. Viime vuonna 27.6. syntyi sitten orivarsa "Kloppi" , suomenhevosorista Corleone:sta. Syyskuussa oli sitten tarkoitus aloittaa kunnon kohotus hyvin varovaisesti ja todella varovaisesti ollemme sen myös aloittaneet. Päivä kerrallaan mennään eteenpäin :)

Tiistaina Cheeta ja Billy pääsivät hallille treenaamaan. Billyn kanssa trenattiin vaikeita keppikulmia, joissa oli lisäksi härskisti putket houkuttimina. Billy ei välittänyt putkista ollenkaan ja vaikeat keppikulmatkin onnistuivat hienosti. Sitten muistuteltiin Billyä pöydän olemassa olosta sekä palkattiin keinulta ja A:lta. Cheeta taas pääsi tekemään loppusuoraa, joka lopuksi piti sisällään hypyn, putken, hypyn ja pituuden. Aluksi tehtiin suoraa osissa hyvin palkaten ja lopuksi pieni koira osasi taitavasti mennä ihan itse koko suoran :D Päivän ehkä suurin postiivinen asia Cheetan suhteen oli se ettei se kertaakaan lähtenyt omille teille, vaan oli koko ajan valmiina antamassa lelua ja pyytämässä lisää tehtäviä :D Suur kiitokset Anulle hyvistä neuvoista ja palkkaus avusta :)

Billyn kanssa käytiin vielä tänään illalla ratatreenissä ja itselle jäi ainakin tosi hyvä mieli! Billy on oikeasti tosi taitava ja osa mitä vaikeimmatkin kuviot, kunhan minä vaan luotan Billyyn ja ohjaan tarkasti! Tosi helppo juttu :)

Näillä eväillä kohti viikonloppua :D

Alex harjoittelee riman nosto SM:eissä

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Juhannuksena iloa ja surua...

Me aloitimme Juhannuksen perjantaina perinteisesti agilitykisoissa Liedossa. Tilda yllätti meidät täysin tekemällä tupla nollat ja sen lisäksi voitti hyppyradan ja sai hyppy sertin. Voi mommo minkä teit ;) Tarkoitus oli että Tilda jäisi eläkkeellä kesän jälkeen, mutta saa nähdä miten käy...
Billyn kanssa saatiin 5 molemmilla radoilla, uutena ongelmana nyt sitten keinu :(

Lupasin kertoa mahdollisista vauva uutisista, kun pääsisäisenä ihastuttava Mila (Ansometsän Hali) kävi moikkaamassa Billyä. Rakkaushan siinä leimahti heti ensisilmäyksellä <3 Eilen synnytys käynnistyi, mutta päättyi valitettavasti sektioon ja yhteen isoon synnytyskanavaan juuttuneeseen enkelipentuun :'(  Kovasti paljon tsemppiä toipumiseen Milalle omistajineen <3



Mila


Höpisin viimeksi uudesta tallin asukkaasta, mutta joulukuussa talliimme muutti kaksi uutta asukasta. Team "Hullut" ostivat omalle varsalle kaverin, orivarsan nimeltä " Kärleken Väntar". Ensimmäistä kertaa ostettiin sitten hevonen nimen perusteella ;) Pojat ovat tähän asti tulleet hyvin juttuun sekä käyttäytyneet oikein asiallisesti, mutta saas nähdä ovatko vielä syksyllä yhtä nätisti.

Kloppi edessä ja Ledin takana

Meira ja Ari Kurki ovat käyneet meidän tallilla ratsastamassa jo vuosia ja viime vuoden lopulla he päättivät toteuttaa suuren haaveensa ja ostivat oman hevosen. Liinu (Pirveliini) on 7-vuotias suomenhevonen, luonteeltaan tamma on välillä vähän oikukas, mutta muuten oikein kiltti ja osaava. Ilokseni olen saanut ratsastaa Liinulla koko kevään, pari kertaa viikossa ja koulukisoissakin ollaan käyty. Alkuun Liinu vähän stressasi kisatilanteita, mutta molemmin puolinen luottamus on löytynyt ja sen myötä rauhallinen kisa ratsu. Olen niin kiitollinen Meiralle ja Arille, kun ovat antaneet minun ratsastaa Liinulla. Kiitos, meillä on ollut Liinun kanssa niin kivaa :D






Lopuksi vielä, säästä huolimatta, kesäiset terveiset pieneltä mönkkijä kuskilta :)
Pikkumies auttaa aamu heinien keruussa 


sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Uusi vuosi on jo pitkällä.... :)

Niinhän siinä kävi kuin pelkäsinkin, vuosi ehti vaihtua ja kaiken näköistä kivaa on tapahtunut sitten viime kirjoitusten...

"Pikku" pojat ovat melkein jo kaikki ehtineet 1-vuotis synttäreitä viettämään. Oripojat pääsivät viikko sitten laitumella, siellä saavatkin nauttia melkein koko kesän.


Ledin ja Kloppi laitumella

 
 
1-vuotis päivän kunniaksi Alex pääsi Affe ponia kokeilemaan.
 
Alex, mommo ja Affe
Koirien alkuvuosi on sujunut oikein hyvin. Billyn ja Tildan kanssa ollaan kirmattu agility kentillä, jopa niin hienosti että molemmat pääsivät SM-kisoihin. Billy saavutti myös osallistumisoikeuden MM-karsintoihin. SM-kisoissa molemmat tekivät puhtaan karsintaradan, mutta Tildan aika ei riittänyt finaaliin. Billyn kanssa päästiin finaaliin, mutta okserin takarima tippui jonka jälkeen ohjaaja ei saanut pakkaa pysymään kasassa vaan loppu meni säätämiseksi. Radassa oli oikein hyviä pätkiä ja koiraan olen todella tyytyväinen.
 
Cindy ja Xena nauttinut elämästä :) Cheetan kanssa ollaan harjoiteltu rauhoittumista ja siinä sivussa toki myös agilityn, tokon ja rallytokon alkeita, mutta aika mahdottomalta vaikuttaa.
 
 
Cindy ja Alex
Xena, Alex ja Cheeta

Cindyn ruoka reissu päättyi vähän hassusti
Cheeta mukana leikeissä
 
Heili sai tässä alku kesästä uuden kampauksen :)
       Monen moista muutakin kivaa on tähän alku vuoteen mahtunut. Tallillamme on yksi uusi asukas ja mahdollisia vauva-uutisiakin olisi kerrottavana, mutta jatkan niistä ensi kerralla :)