Oho niin se maaliskuu vilahti huomaamatta ohitse ja nyt on jo selkeästi kevättä ilmassa. Kaiken näköistä on taas sattunut ja tapahtunut :)
Dylan ajo puuhissa |
Dillen kanssa päästiin maaliskuun alussa muutaman kerran nauttimaan ihanista keväisistä maastolenkeistä. Kolmisen viikkoa sitten käytiin tekemässä vähän villimpi lenkki ja kotiin tultiin oikein reippaassa ravissa, mutta seuraavana päivänä hevonen olikin sitten kolmi jalkainen. Vasen takajalka oli venähtänyt vähän reilummin, jalka oli turvonnut ja lämmin. Muutaman päivän Dille ontui jalkaa, mutta sitten käynti liikkeet alkoivat olla puhtaat. Oma kalenteri on ollut niin täynnä etten selästä vielä ole päässyt hevosta kokeilemaan.
Pojat ovat toistaiseksi vain nauttineet elämästä |
Felix ja Ebba |
Ebballa alkoi 7 kk iässä ensimmäinen juoksu. Hän on viimeiset 3 viikkoa saanut viettää vähän toisenlaisessa seurassa. Koulutuksessa olemme toki kumminkin käyneet ja viime perjantaina aloitimme Ebban kanssa hyppytekniikka kurssin. Pienessä tytössä oli sen verta virtaa ettei treeneistä alkuun tahtonut tulla mitään, mutta kun neiti maltoi keskittyä niin hypytkin onnistui. Vapaa aika on pitkälti vietetty Tilda mummon ja Felix kissan kanssa.
Billyn kanssa ollaan treenattu vähän ja kisattu muutaman startin verran, vaihtelevalla menestyksellä. Kolme viikkoa sitten Billy kävi manuaaliterapeutin käsittelyssä ja herra oli oikein hyvässä kunnossa.
Cheetakin on päässyt hiukan mukaan toimintaan. Pääsiäisenä hän oli mukana kisamaskottina Turussa. Viime sunnuntaina kävimme pitkästä aikaa hallilla multitalent-ryhmän treeneissä. Me kyllä pitkälti harjoiteltiin rauhoittumista ja keskittymistä, mutta se olikin aika haasteellista. Eilen käytiin Cheetan kanssa manuaaliterapeutin käsittelyssä. Koiran vasen puoli päästä lähtien oli vino ja jumissa. Cheeta vastasi hyvin käsittelyyn ja kaikki olkapäätä lukuunottamatta aukesi hienosti. Kolmen viikon päästä katsotaan tilannetta uudelleen.
Maaliskuussa oli myös lasten synttäri juhlat, niin heistä vain kasvaa isoja poikia. Lucas on innostunut futiksesta, mutta Alex sentään viihtyy vielä äidin seurassa :)
Terveiset täältä Viljakkalasta perheellesi ja kaikille karvaisille ystäville :)
VastaaPoistaKiitoksia ja kovasti paljon terkkuja myös sinnepäin! :)
VastaaPoista