sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Vihdoin talvi

Jippii vihdoin on valoa ja puhtautta, siis lunta. Lapset, koirat ja hevosetkin selvästi nauttivat lumesta. Lumessa voi kieriä, pyöriä, kaivaa ja vaikka mitä ihanaa. Hevosten mielestä varmaan parasta on se kuin vihdoin sen kovan muhkuraisen maan päällä on vähän pehmustetta. Pojat Kloppi ja Ledin varsinkin liikkuvat ja riehuvat jälleen.
Ledin ja Kloppi
Alku vuosi ei ole ollut kovin kummoinen tekemisen suhteen. Mutta eiköhän se tästä, paljon on taas ajatuksia ja suunnitelmia siis toiveita : )
Ebba

Ebba, Cheeta ja Tilda

Ebba ja Tilda









Koirien kanssa ollaan vaan oltu ja ulkoitu, nautittu elämästä. Billyn kanssa käytiin viime viikonloppuna kisaamassa, mutta treenattu ollaan joskus ennen joulua viimeksi. Radoilla riitti intoa ja energiaa, niinkin paljon ettei kahdella viimeisellä radalle ennään maltti riitänyt lähdössä pysymiseen. Muutoin Billy teki hienoa työtä, kolme puhdasta rataa ja meillä oli tosi kivaa : ) Ensi viikolla olisi luvassa treenejä ja kisatkin, kunhan minä nyt pysyn suunnitelmassa.

Ebban kanssa olen ajatus tasolle tehnyt tosi paljon, mutta oikeasti me ollaan vaan leikitty ja pidetty hauskaa. Nyt ollaan matkalla Lahteen neidin ensimmäiseen pentunäyttelyyn. Hui jännittää, olen viimeksi käynyt näyttelyssä 2,5 vuotta sitten, enhän mä enään muista miten siellä toimitaan. Lisäksi torstaina huomasin että Ebballa onkin uudet alakulmahampaat ilmestynyt vanhojen viereen. Joten nyt annetaan jyrsittävää ja leikitään extra paljon veto leikkejä, jos vaikka kulmurit itsestään vielä irtoisivat. Muutoin täytyy ensi viikolla käydä Ebban kanssa eläinlääkärin luona.
Cheeta ja Ebba
Ebba ja Cheeta


Ebba ja Cheeta

Xenan alku vuosi alkoi steriloinnilla ja pönttö elämää on nyt vietetty 10 päivää. Kiltisti Xena on pönttönsä kanssa ollut ja haavakin näyttää parantuneen oikein hienosti. Maanantaina Xenan tikit poistetaan ja pönttö siirtyykin sitten Cheetalle käyttöön. Herralle on varattu maanantaille aika kastrointiin, pitkän pohtimisen jälkeen olen kait viimein tullut järkiini. Kun syksyllä tuli tieto siitä että Cheetan agilityura jää haaveeksi, niin täytyy myöntää että se tieto lamaannutti minut täysin. Vaikka kuinka yritin itselleni selittää että koira on hengissä, eikä tämä vamma tällä hetkellä hetkauta Cheetan maailmaa millään lailla, en saanut omaa mieltäni nostettua. Nyt päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja tarkoitus olisi kokeilla rallytokoa sekä mahdollisesti tokoa. Mutta ensin yritetään helpottaa molempien elämää tällä kastroinnilla, toivon että Cheetan kierrokset vähän laskisivat ja jalan nosto sisällä vähenisi.

Xena ja hoitaja Ebba
Tilda mummelillekin kuuluu ihan hyvää, pientä liika pyöreyttä on havaittavissa. Kun ilmat lämpenevät, niin meidän täytyisi Tildan kanssa aloittaa pieni kunto projekti.


Renttu
Renttu ja Viivi










Hevosien alkuvuosi on alkanut hyvin rauhallisesti, yhden kerran olen käynyt Dillen ja Dylanin kanssa lenkillä. Mutta madotukset ja rokotukset on nyt hoidettu. Jos vaikka tälläkin saralla päästäisiin pikku hiljaa vauhtiin, unelmia riittää hevostenkin suhteen.

Tänään tosiaan käytiin Ebban kanssa pentunäyttelyssä harjoittelemassa. Matossa oli valtavasti ihania hajuja, josta neidin nenä ei irronnut. Ennen itse suoritusta harjoittelimme viereisessä kehässä ja siellä matto ei tuotanut mitään ongelmia. Ebba sai oikein hyvän arvostelun, nyt täytyy vain jatkaa harjoitelua.

2 kommenttia:

  1. Terveiset Viljakkalasta :) Ebba näyttää oikein kivalta. Hyvää alkanutta vuotta teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, Ebba on kyllä niin mainio pakkaus kaikin tavoin! :) Kiitos samoin, oikein hyvää alkanutta vuotta myös teille sinne Viljakkalaan :)

      Poista