perjantai 6. heinäkuuta 2018

Matkalla Joensuun Agiråkkiin

Hengissä ollaan vaikka edellisestä kirjoituksesta on vierähtänyt tovi jos toinenkin...
Billy Ahvenanmaalla 2017
Tällä hetkellä istutaan autossa matkalla Joensuuhun, Agiråkki tapahtumaan. Matkassa mukana Anne ja Alex sekä kisakamut Billy ja Ebba. Keli on mikä ihanin, aurinko paistaa eiku... Viikonloppuna olisi tiedossa agilityä koko rahalla, Billyllä viisi rataa ja Ebballa seitsemän rataa =)
Lucas, Ebba ja Billy Ahvenanmaalla 2018
Ebba tosiaan aloitti kisauransa tammikuussa ja toukokuussa neiti nousi jo kolmosiin, taitava pikkukoira <3 Meillä kävi huikea tuuri ja päästiin jo tänä vuonna harjoittelemaan SM-kisoihin sekä MM-karsintoihin, ihan käsittämätöntä. Oikein hyviä suorituksia pienillä kauneusvirheillä!

Ebba ja menolippu kolmos luokkaan
Billy Ahvenanmaalla 2017
Billykin osallistui myös SM-kisoihin sekä MM-karsintoihin. SM karsintaradalla Billy syöksyi väärään putkeen, mutta lauantaina herra teki joukkueradalla hienon nollan. Karsintojen radat olivat mitä parhainta Billyä, yksi rima ja hiukan yliaikaa oli kolmen radan yhteistulos. Billy täyttää joulukuussa jo 10 vuotta, joten on mahdollista että nämä oli meidän viimeiset arvokisat, kaikki riippuu ihan Billyn kunnosta ja terveydestä.

Lucas, Cheetah, Billy ja Ebba
Klopson Rauhalassa 10.6.2018
 Pieni katsaus myös hevosten elämään, puoleentoista vuoteen mahtuu toki hyvin paljon kaikenlaista. Ensimmäisenä mieleen tulee poikien Klopsonin (Stallhagens Elop) ja Ledinin (Kärleken Väntar) sisäänratsastus, joka vihdoin saatiin alkuun viime kesänä. Molempien hevosten sisäänratsastus onnistui yllättävän helposti ja ongelmitta. Varsinkin touhukas ja säpsäkkä Ledin yllätti positiivisesti. Molempia on vuoden ajan ratsastettu, mutta suhteellisen epäsäännöllisesti. Klopsonin kanssa olemme jopa ehtineet osallistua kahteen kouluratsastuksen rataharjoitukseen. Suunnitelma olisi kyllä panostaa poikiin nyt enemmän, mutta aika näyttää miten suunnitelman käy.

Ledin ja toinen ratsastus kerta
Klopson Rauhalassa10.6.2018
























Toisena mieleen on jäänyt ongelma "lapsen" Dylanin vuosi. Viime kesänä osallistuttiin neli päiväiselle kouluvalmennus kurssille, joka sujui yllättävän hyvin vaikka jännää olikin monta päivää. Laukka on ainoa joka ollut ajoittain ongelmana, herra kyllä nostaa laukan mutta ei oikein jaksa sitä pyörittää. Syksyllä käytiiin vielä kouluratsastuksen harjoituskisoissa, joka sekin sujui hyvin, aidat ei jännittänyt yhtään niin paljon kun itse olin ajatellut. Mutta Dylan oli kyllä hiukan haluton liikkumaan. Syksyn myötä haluttomuus liikkua jatkui sekä paheni, jopa niin pitkälle että vain seistä möllötettiin kentällä. Loppu syksy ja alku vuosi joustiin sitten eläinlääkärissä, lopulta alkuvuodesta syy löytyi lantiosta ja si-nivelistä, joita sitten hoidettiin kortisooni ja relaxant lääkkeillä sekä kiropraktikko hoidoilla.
Dylanin ekat kouluratsastuskisat


Dylan koti kentällä 2017
Voi jestas tärkein meinasi unohtua ihka ensimmäinen oma hevoseni Renttu (Riinan Heinä) täytti 20 vuotta 14.6.2018 ja sitä juhlittiin sampanjalla ja porkkanoilla <3
Renttu 20v.
ONNEA Ystäväiseni <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti